Spoken – valkoinen logo mustalla taustalla

Spoken

Spokenille kaupallisia keskusteluja ja tarjouspyyntöjä kohdennetulla yhteistyöllä

Spoken halusi kokeilla ulkoistettua uusasiakashankintaa rajattuun tarpeeseen. Kohdennettu pilotti toi litterointi- ja tekstityspalveluille uusia myyntitapaamisia ja suoria tarjouspyyntöjä.

Spoken lyhyesti

Spoken tarjoaa litterointi-, tekstitys-, käännös- ja kielentarkistuspalveluita yrityksille ja muille organisaatioille.

Mikä Spoken on

Spoken auttaa muuttamaan puhetta tekstiksi ja tekemään audiovisuaalisesta sisällöstä saavutettavaa eri kielillä. Asiakkaita ovat muun muassa asianajotoimistot, videotuotantoyhtiöt, yritykset, korkeakoulut ja julkishallinto.

Palveluissa korostuvat tarkkuus, tietoturva ja sovitussa aikataulussa pysyminen. Asianajotoimistoille Spoken tarjoaa esimerkiksi luottamuksellisen juridisen aineiston litterointia ja mediayhtiöille tekstityksiä tuotantojen tarpeisiin.

Lähtötilanne ja miksi buukkausta tarvittiin

Spokenin toimitusjohtaja Jukka Ihatsu tunsi Niittyla&Kannon työn jo ennestään. Yhtiö, jonka hallituksessa hän toimii, oli käyttänyt N&K:n palveluita useamman vuoden ajan.

Kun Spokenille tuli rajattu asiakashankinnan tarve, yhteistyötä päätettiin kokeilla. Tavoitteena oli avata keskusteluja potentiaalisten asiakkaiden kanssa ja selvittää, missä organisaatioissa litterointi- ja tekstityspalveluille olisi ajankohtaista kysyntää.

Pilotin kohderyhmiksi valittiin sopivat asianajotoimistot ja mediayhtiöt. Molemmille tarvittiin oma lähestymistapansa, sillä palveluiden käyttötarpeet ja ostamisen ajankohdat eroavat toisistaan.

Miten yhteistyö toteutettiin

N&K kartoitti kohdeorganisaatioita ja niiden yhteyshenkilöitä sekä hoiti henkilökohtaiset yhteydenotot, jatkokontaktit ja myyntitapaamisten sopimisen Spokenin puolesta.

Vastausten perusteella selvitettiin, oliko tarvetta tapaamiselle, tarjoukselle tai hinnoittelutiedolle vai olisiko asiaan parempi palata myöhemmin. Näin Spoken sai sovittujen tapaamisten lisäksi tietoa kohderyhmien tarpeista ja tulevista hankinta-ajankohdista.

Tulokset

Yhteistyö toi Spokenille laadukkaita myyntitapaamisia kohderyhmiensä kanssa sekä suoria tarjouspyyntöjä. Lisäksi useat organisaatiot ilmoittivat myöhemmin ajankohtaisiksi tulevista tarpeista, mikä antaa pohjaa jatkoyhteydenotoille.

Jukka Ihatsu

Toimitusjohtaja, Spoken Oy

Jukka Ihatsu, Spoken Oy:n toimitusjohtaja

Halusimme kokeilla yhteistyötä rajattuun asiakashankinnan tarpeeseen ja avata uusia keskusteluja litterointi- ja tekstityspalveluistamme. Pilotti vastasi tavoitteeseemme: saimme laadukkaita tapaamisia oikeiden henkilöiden kanssa sekä tarjouspyyntöjä. Raportointi oli selkeää, ja pysyimme hyvin ajan tasalla kontaktoinnin etenemisestä ja sen avaamista keskusteluista. Erityisesti asianajopuolen tulokset yllättivät meidät positiivisesti. Voin suositella Niittyla&Kantoa muillekin yrityksille, jotka haluavat avata uusia asiakaskeskusteluja.

Kiinnostuitko?

Sinulla on tavoite, meillä on keinot päästä sinne.

Jos olet pohtinut, miten myyntisi voisi kasvaa tai muuttua, on hyvin todennäköistä, että meillä on jo kokemusta vastaavanlaisen menestyksen saavuttamisesta toisen asiakkaamme kanssa.

Ota yhteyttä